Ja se on niin totta.
Olen ollut kauan aikaa niiiiin vähällä ruualla, että huomasin kaiken olevan vaakalaudalla viikonlopun jälkeen.

Torstaina  menin kauppaan, ostin kevyt-tuotteita ja ekstrana paketin nakkeja, lihapullia (Lidlistä ei saa broiler-pyöryköitä joihin luotan normaalisti) ja nuudeleita. Joka ikinen kerta ilmeisesti ruuasta aiheutuvassa euforiassani kuvittelen, että voisin käyttäytyä normaalisti, kun sitä on asunnossani. Ehei.

Vaikken tuntisi oloani tylsistyneeksi/ikäväksi ollessani yksin ( päinvastoin!), alan silti syömään. Ja kun tahti kiihtyy ja sitä mättää entistä suuremmalla volyymilla, lopettamisen jälkeen sitä todella luulee kuolevansa. Joka paikkaan sattuu ja energiat ovat tiessään.Ainoa mitä kykenee tuntemaan on juurikin tuo kipu, johon mikään ei auta.

Muutama tälläinen hetki ja perjantaista sunnuntaihin kaveria auttamassa kodissa, jossa kaksi "mukavuudenhaluista herkuttelijaa" pitää kaikkea mättöruokaa aina esillä, ei tee hyvää. Arkeen palaaminen on todella vaikeaa, joskaan ei mahdotonta.

Koetan saada ihmis-suhteeni toimimaan ja kaikki unohtamaan, että olen tuvonnut taas ihan mielettömän paljon. Älkää katsoko noin tarkkaan, kiitos.