Niin, ero tuli sitten.
Olen taas yksin. Se sana maistuu tänään kamalalle suussa.
Chisu laulaa niin osuvasti.
Elämä tuntuu tyhjenneen joksikin aikaa kokonaan.
Tien varresta itseni löydän...
mun koti ei oo täällä.
Minulla on kuitenkin tieni, sen havaitsen näissä sietämättömissä tilanteissa aina ensimmäisenä.
Minulla on jotain, joka on vain minun omaani. Minun.
Minusta tulee niin sietämättömän pikkuinen vielä. Sitten tulee viimein joku,
joka ottaa minut syliinsä.
Onneksi porukat alkoi nyt kunnon elämäntaparemonttiin. Jaksan paremmin itsekin...
minä niin vihaan tätä ruumisparkaani, minä niin vihaan!
tiistai, 5. helmikuu 2008
ero. Uusi elämä?
tiistai, 29. tammikuu 2008
It has chanced
Ja se on niin totta.
Olen ollut kauan aikaa niiiiin vähällä ruualla, että huomasin kaiken olevan vaakalaudalla viikonlopun jälkeen.
Torstaina menin kauppaan, ostin kevyt-tuotteita ja ekstrana paketin nakkeja, lihapullia (Lidlistä ei saa broiler-pyöryköitä joihin luotan normaalisti) ja nuudeleita. Joka ikinen kerta ilmeisesti ruuasta aiheutuvassa euforiassani kuvittelen, että voisin käyttäytyä normaalisti, kun sitä on asunnossani. Ehei.
Vaikken tuntisi oloani tylsistyneeksi/ikäväksi ollessani yksin ( päinvastoin!), alan silti syömään. Ja kun tahti kiihtyy ja sitä mättää entistä suuremmalla volyymilla, lopettamisen jälkeen sitä todella luulee kuolevansa. Joka paikkaan sattuu ja energiat ovat tiessään.Ainoa mitä kykenee tuntemaan on juurikin tuo kipu, johon mikään ei auta.
Muutama tälläinen hetki ja perjantaista sunnuntaihin kaveria auttamassa kodissa, jossa kaksi "mukavuudenhaluista herkuttelijaa" pitää kaikkea mättöruokaa aina esillä, ei tee hyvää. Arkeen palaaminen on todella vaikeaa, joskaan ei mahdotonta.
Koetan saada ihmis-suhteeni toimimaan ja kaikki unohtamaan, että olen tuvonnut taas ihan mielettömän paljon. Älkää katsoko noin tarkkaan, kiitos.
torstai, 17. tammikuu 2008
Baby, Join Me In Death.
Huomasin tänään, että paniikkihäiriö+julkisilla paikoilla syömisen pelko = kaaos.
Ei siitä vaan tule yhtään mitään. Kaipaan turvaan, omaan kotiini, jossa saan olla ihan rauhassa, saan syödä mitä haluan, ja tasan niin kummallisesti kuin itse haluan.
Toinen huomion arvoinen asia: sh ja seksi.
Seksiä ei voi minulle olla normaalisti liikaa. Olen hyvin latautunut... kai jossain määrin olen edelleen.
Se, että tiedostat oman nautintosi lisäksi myös sen, että sinua on liikaa ja miltä näytät missäkin asennossa, on alkanut kuitenkin olla jo liikaa. Jos poikaystäväni joskus kehuisi minua edes sen yhden kerran koskien tätä osastoa, saattaisi se hyvinkin rauhoittaa.
Nykyään olen kyllä onnellinen, ettei tarvitse olla kieltäytymässä lihan himosta.
Joskus jaksan, useimmiten en. On liikaa, että näet itsesi oman kehosi ulkopuolelta..
(Sanokaa mielisairaaksi, mutten osaa jäsennellä tätä asiaa paremmin!)
Mieluummin keskityn tässä elämässä siihen, että koetan parhaani mukaan pitää kaikki ihmiset ympärilläni tyytyväisinä niissä puitteissa mitä minulla on tarjota, ja tehdä sitä mistä saan suurimmat kiksit. Se rauhoittaa ja luo sopivan turvallisuudentunteen siitä, että pääni on kunnossa, vaikka se ei taida sitä ihan olla.
Ei siitä vaan tule yhtään mitään. Kaipaan turvaan, omaan kotiini, jossa saan olla ihan rauhassa, saan syödä mitä haluan, ja tasan niin kummallisesti kuin itse haluan.
Toinen huomion arvoinen asia: sh ja seksi.
Seksiä ei voi minulle olla normaalisti liikaa. Olen hyvin latautunut... kai jossain määrin olen edelleen.
Se, että tiedostat oman nautintosi lisäksi myös sen, että sinua on liikaa ja miltä näytät missäkin asennossa, on alkanut kuitenkin olla jo liikaa. Jos poikaystäväni joskus kehuisi minua edes sen yhden kerran koskien tätä osastoa, saattaisi se hyvinkin rauhoittaa.
Nykyään olen kyllä onnellinen, ettei tarvitse olla kieltäytymässä lihan himosta.
Joskus jaksan, useimmiten en. On liikaa, että näet itsesi oman kehosi ulkopuolelta..
(Sanokaa mielisairaaksi, mutten osaa jäsennellä tätä asiaa paremmin!)
Mieluummin keskityn tässä elämässä siihen, että koetan parhaani mukaan pitää kaikki ihmiset ympärilläni tyytyväisinä niissä puitteissa mitä minulla on tarjota, ja tehdä sitä mistä saan suurimmat kiksit. Se rauhoittaa ja luo sopivan turvallisuudentunteen siitä, että pääni on kunnossa, vaikka se ei taida sitä ihan olla.
tiistai, 15. tammikuu 2008
se mikä on pientä sinulle on suurta minulle.
Niin. Kuten otsikkokin jo sanoi.
Kävin varastolla vaihtamassa Mervin kanssa haalaria puhtaampaan. Katselimme toistemme niskasta kokonumerot; minulla oli 50 :nen ( ollut koko tämän 4 kk, ja se oli iso. Eli siis 48 minulle) ja Mervillä 46.
Mervi: " Eikö sun kannattais ottaa kanssa 46, se menis varmasti sullekin, me ollaan niin samankokoisia "
Mauri: ( meidän +50 varastonhoitaja) " No ei tuo Januarylle mene, ei todellakaan! Otat 48:n. "
Minä: ( menin vaikeaksi, punaiseksi ja hävetti niin maan helvetisti.
Lisäksi Mauri nauroi vielä päälle, kokoajan)
" No joo,olenhan mää sentään iso J ( lempinimeni) joten pitäähän mulla olla iso haalarikin.. ööh "
Helvetti vieköön että tuli paha mieli. Koko loppupäiväksi.
Mikseivät ihmiset voi yhtään miettiä mitä suustaan päästävät?
maanantai, 14. tammikuu 2008
65 kg- lowest one like.... EVER.
Nooh, viidennellä luokalla viimeksi. Vittu vieköön että minua vihastuttaa olla geeniperimältäni äidin tyttö. Äiti on 40, painaa yli 85 kiloa ja on jotenkin... hyvän mallinen. Minä en ole. Silti minulla on äitini reidet ja lantio.
Vaan asiat ovat menneet eteenpäin vauhdilla nyt syksyn ja talven edetessä.
Kaikki on niin loogista:
Kaikki on niin loogista:
1. Rakastan kerrospukeutumista. Ylimääräiset joka puolella kehoa kuitenkin rajoittavat; näytän yleensä aina isommalta kuin mitä on tarkoitus --> tavoite.
2. Rakastan neuleita. Isoja, paksuja neuleita.. ja jälleen meillä on samat ongelmat kuin yllä. --> tavoite. Paras tilanne on tulevassa, kun voin pukeutua kerroksiin neulein, ollen pienempi kuin ennen mutta muut piruparat eivät sitä tajua.
3. Olen aikuiskoulutuksessa. Se tarkoittaa, että saan kuussa 542 ;- .. vuokrien ja rakastamieni kirppisten und kahviloiden jälkeen ei tulisi mieleenikään jättää tiettyä osuutta tästä surkeasta rahamäärästä RUOKAAN. Mieluummin juon sen vähäkalorisina siidereinä/limukoina/kahveina, tai poltan ne savukkeina. Jos meinaa pyörryttää, kävelen äidille syömään...
4. .. Josta päästäänkin aasinsillan kautta tähän. Luokkatoverini on päättänyt syöttää minua lounaalla koulussa päivittäin, koska en koskaan ota omia lounaita mukaan, odotan joka päivä juuri tätä hetkeä. Kahta leipää, jossa on välissä juustoa.. koska se on hyvin usein ( ainakin 4krt/vko) päivän ainoa kiinteä ruokani.
Otin tässä eräänä päivänä kokeeksi lounasta mukaani kouluun, ihan vain nähdäkseni että voinko syödä näiden ihmisten nähden kurkkuni ja raejuustoni ( normaalisti se on mahdotonta) ja kun laskin ruuat pöytään ensimmäistä kertaa 4 kk:n aikana, kaikki olivat
niillä ilmein että aivan kuin Juhan af Grönn olisi leijaillut alasti siihen pöydälle taika-aluksellaan..
" Januarylla on ruokaa mukana! " Huusi luokkamme moottoriturpa. Kaikkien kuullen, täydelle huoneelliselle ihmisiä.
Vannoin, etten enää koskaan ota ruokaa mukaani. EN IKINÄ.
5. Poikaystävä. Hän on luontojaan todella laiha, (182cm/56kg) eikä syö juurikaan koskaan. Miksi minäkään siis vaivautuisin? Sehän on likaista ja paha asia jo muutenkin. ja tottakai haluan olla kaunein hänen silmissään... unohtamatta sitä seikkaa, että minä olen 165cm/65kg. Lyhyt ja pönäkkä. Haluan tuon helvetin mittakaava-eron KATOAVAN NYT HETI.
6. Syöminen + julkiset paikat = EI. Ja julkisilla paikoilla tarkoitan oikeastaan kaikkia niitä tilanteita joissa paikalla on joku muu minun lisäkseni. Ei tule kuuloonkaan. Pelkään liikaa. Saan paniikkihäiriökohtauksen. Ahdistun. Niin ja lisäksi olen ylitarkka siitä, että kun julkisesti voin nauttia nesteitä, niin niiden on oltava light. AINA.
